Inarin Urheilusukeltajat seikkailee . . .

Arnoy - Sukeltaa lampaiden kanssa.

Pääosissa Kemin Costner

prologi - matkalla hyttyset kiusasivat reppanoita.
Kesäkuun viimeisenä päivänä Tupa Kemi Kiimingin vahvistuksella päätti suunnata kohti pohjoista tavoitteenaan Norja ja Arnoyan saari. Luvassa oli Inarin Urheilusukeltajien viikon sukellusreissu Norjaan. Me lastasimme tavaraa peräkärryn täyteen ja lähdimme ajamaan kohti Enontekiötä, jossa oli tarkoitus yöpyä.

Enontekiölle saavuimme illasta ja päätimme lähteä aamusta liikkeelle hyvin nukutun yön jälkeen, sillä Ivalosta matkaan lähtevä ensimmäinen retkue aloittaisi matkan teon samoihin aikoihin. Suunnitelmiin tuli muutos, koska Enontekiön lentokentän vierasmajan tiiveyttä ei oltu korjattu edellisen vierailun jälkeen. Mökissä sisällä oli enemmän hyttysiä kuin koko Arnoyan saarella yhteensä. Kun olimme todenneet, että nukkuminen ei onnistu, päätimme lähteä jatkamaan matkaa aamukahvin jälkeen. Kello taisi olla pikkuista vailla viisi aamulla, kun Tupa Kemi jatkoi reissuaan kohti Kilpisjärveä.

hard life - ei aamumaitoa.
Varhaisesta liikkeellelähdöstä johtuen, emme päässeet juomaan kahvia posliinikupista vielä Kilpisjärvelläkään, vaan auton tankkauksen jälkeen suunnistimme rajan yli. Tavoitteena oli ehtiä sukeltamaan kertaalleen ja nukkumaan hieman ennen lautan lähtemistä. Reissun ensimmäinen sukellus tehtiin mantereelta rantasukelluksena Hamneidetissä. Perämerellä ollut näkyvyys oli jälleen menneen talven lumia, kun pääsimme jäämereen sukeltamaan. Maltettiin lopettaa sukeltaminen alle tunnin päästä aloituksesta ja ajoimme autolla lauttarantaan. Sinne oli muodostunut jo jono, koska aikaisempi lautta oli juuri lähdössä. Ajettiin auto tien sivuun ja penkit kallistettiin nukkuma-asentoon. Oli helpotus nukkua muutama tunti paikassa, jossa ei ollut sääskiä.

karaistuminen.
Herättyämme ajoimme automme ensimmäiseksi jonoon odottamaan lautan uutta kierrosta. Eipä aikaakaan, kun Ivalosta startannut retkikunta löysi Tupa Kemin pojat juomasta eväitään. Siinä kohtaa jaettiin kuljettajan tehtävät uusiksi ja ajettiin autot lauttaan. Lauttamatka Arnöyan saareen ja Laukslettan kylään kesti noin puolisen tuntia. Loppupäivä käytettiin majoitukseen tutustumiseen ja omien eväiden nauttimiseen.

Skjervoyn kunnan kotisivulle. Klikkaa kuvaa!

ensikosketus lampaisiin...
Saareen saavuttuamme ja rantauduttuamme pistimme merkille lampaiden määrän, joka oli aika poikkeuksellinen. Ympäri kylää vaelteli satoja lampaita sen ihmeellisemmin miettimättä, että missä saa olla tai minne saa mennä. Kaikki pihat olivat aidattuja ja venesatamassa oli viritelty ajoluiskaan vähän sähköäkin pitämään lampaat poissa.

Lauksletta
Majoituspaikkana oli Lauksletta Övernatting, josta ei löydä pahaa sanottavaa vaikka kuinka yrittäisi. Tämä huomattiin jo ensimmäisenä päivänä, kun kyseltiin kompuralle omaa paikkaansa, josta ääni ei häiritsisi ketään, ainakaan liikaa. Turhan mussuttajille käytäisiin miehissä näyttämässä närhen...
Majatalon isäntä oli itse tehnyt meitä varten laiturille riittävän tilavan kopin, joka oli kolmella seinällä suojattu. Sen kupeeseen mahtui kompura ja sitä käyttävät miehet sateen suojaan. Samassa tilassa saattoi perata ne valtavat kalat, joita meillä on ollut tapana pyydystää. Luksusta sanon minä!
Samalla paikalla laitettiin heti kompura paikalleen ja vene veteen. Vene oli jälleen tuotu trailerin päällä Norjaan. Se perinteisesti helpottaa veden päällä liikkumista. Käytännöllinen keksintö tuo vene. Janne peruutti trailerin veteen ja minä päätin veivata vinssiä sen verran, että vene saadaan veteen. Tässä vaiheessa hajosi trailerin vinssi. Kun järki loppuu, jatketaan voimalla. Joskus järki loppuu aika lyhyeen. Vene kuitenkin saatiin veteen asti ja laitettiin kiinni laituriin ensimmäistä sukellusta odottelemaan.

the crew
Seuraavalle päivälle odotettiin porukkaan täydennystä. Paikallahan olivat vasta Tupa Kemistä Kuningas Heikki Ensimmäinen ja allekirjoittanut sekä Kiimingin vahvistus Raimo, Ivalosta Akujärven MacGyver, Sekunda-Sami, Kautun Jaana ja Ari ynnä Utsjoen Jouni Elmerin kanssa sekä syrjästä Suomen etelärannikolta Ameriikan Matti. Illasta paikalle odotettiin saapuvaksi etukäteistiedustelun jälleen tehnyttä Sinikkaa sekä Artoa ja myöhemmin Speedyä ja Kirsiä.

Kaurapuurokostaja
Heinäkuun toisen päivän koitettua ja herätyksen tapahduttua oli ensimmäinen taistelijapari laittanut aamupalan muita varten. Ari ja Jaana olivat suorittaneet tehtävien jaon, joihin ovat aina kuuluneet aamupalan, lounaan ja päivällisen laitto sekä pullojen täyttö sukellusten jälkeen. Ravitsevat kaurapuurot syötiin hyvällä ruokahalulla ja valmistauduttiin sukeltamaan. Toisina aamuina muuten kaurapuuroa oli riittävästi, toisina aamuina se jopa loppui kesken. Eräänä aamuna kaurapuuroa oli sen verran riski määrä, että sillä olisi ruokkinut Laukslettan lampaat viikon päivät. Vessaa vedettiin useampi kerta, ennen kuin ylijäänyt kaurapuuro oli hävitetty. Sen päivän ensimmäisellä sukelluksella nähtiin kaurapuuroon tukehtunut meduusa. Rauha hänen muistolleen. Siis kaurapuuron muistolle.

Kattefisk!
Saaren länsipuolella oli kapea salmi toisen saaren ja Arnöyan välissä. Saaren pohjoispuolella oli leveämpi ja syvempi salmi mantereen ja Arnöyan välissä. Tämä tarkoitti voimakasta virtaa vuoroveden vaihtuessa. Paras aika sukeltaa oli laskuveden ollessa matalimmillaan tai nousuveden ollessa korkeimmillaan. Näkyvyys oli tietysti paras nousuveden aikaan. Ensimmäinen sukellus päätettiin tehdä veneestä saarien välissä olevaan salmeen. Pohjaan päästyämme huomasimme virran, joka sillä hetkellä ei ollut voimakkaimmillaan. Suurempi huomio kuitenkin kiinnittyi pohjassa makaaviin kissakaloihin, joita ei muuten ollut aivan vähän. Joskaan ei yhtä paljoa kuin rannalla meitä odottelevia lampaita. Eipä menty potkiskelemaan niitä räpylöillä vaan tyydyimme tässä vaiheessa keräämään rohkeutta ja katselemaan niitä kunnioittavan matkan päästä. Kisut olivat näet kasvattaneet itselleen sen verran kokoa, että sukeltajaa hirvitti. Samalle päivälle sukellettiin viereisen saaren eteläkärjen takana, avomeren puolella. Näkyvyys ei parantunut sinne laisinkaan, vaikka syvyyttä oli enemmän. Sen sijaan kissakalojen havaittiin asuttaneen myös kyseisen paikan. Tällä sukelluspaikalla alettiin huutaa ensimmäisiä kertoja viikon aikana tutuksi muodostunutta huutoa kuivahanskojen käyttäjiltä: "Pörsölä, hanska vuotaa!!!" ja Stefa hoitaa...?

Taisteluni!
Ensimmäiseksi päätettiin hommata Sinikalle töitä kalan perkauksessa ja lähdettiin kissakalan pyyntiin. Lainasin Arilta harppuunan ja söin rohkeuspillerin. Veneellä mentiin taas salmeen ja muodostettiin kaksi pyydystysporukkaa. Ari ja Jaana menivät tällä kertaa rantasukellukselle. Lähdimme veneestä Raimon kanssa ensimmäisinä kun Matti, Sami ja Jouni muodostivat toisen pyydystysseurueen. Molemmilla oli yksi harppuuna. Koluttuamme pohjaa yli 20 minuuttia löytyi ensimmäinen kissakala. Olivat varmaan pohjan asukit tietoisia saapuvista valkoisista metsästäjistä, jotka eivät sääli ketään. Paitsi itseään. Kyllä itsesääli on poikaa...

Kissakala vaikutti pohjassa aika suurelta, mutta vesihän saa näyttämään kaikki hieman isommalta. Pyydystyssuunnitelma oli tehty valmiiksi ja minun piti laukaista harppuuna kissakalan niskaan ja pitää sitä harppuunan terällä pohjaa vasten samaan aikaan kun Rampe ottaa puukkonsa ja avaa yhdellä ja taidokkaalla vedolla kissakalan kaulan säästäen minun sormeni. Pääsin hyvin kissakalan yläpuolelle ampuma-asemiin. Laukaisin harppuunan kalan niskaan sen maatessa pohjassa omissa ajatuksissaan, todennäköisesti haaveillen siitä, mitä tuhmaa aikoo simpukoille seuraavaksi tehdä. Kun kissakala sätki pohjaa vasten, painoin harppuunan terällä sitä edelleen ja etsin katseellani sukelluspariani. Suurta järkytystä tuntien havaitsen Rampen olevan turvallisen matkan päässä etääntyen koko ajan ja seuraavan ottelua. Epäilin tässä vaiheessa Rampen lyöneen vetoa kissakalan puolesta. Ei auttanut kuin ottaa käyttöön varasuunnitelma ja kurkottaa kohti omaa puukkoa. Kissakalan kaula aukesi ja rimpuilu loppui siihen. Ilmaa oli kulunut kun pulssi oli ollut jossain kahden sadan tietämissä koko ajan. Ei muuta kuin turvallisen etapin kautta veneelle. Veneeseen päästyämme muistin kiittää Rampea hyvin sujuneesta yhteistyöstä. Samaan aikaan toinen metsästysseurue saapui veneelle - tyhjin käsin.
Vesisateessa lähdettiin ajamaan kohti rantaa. Tässä vaiheessa hajosi veneen perämoottori. Rantaan kuitenkin päästiin vaikka jäähdytysvesi ei koneessa kulkenut. Se tiesi lisää hommaa Akujärven MacGyverille eli Janne Pörsölälle.

Rannalla kala jätettiin jatkokäsittelyä varten laatikkoon ja mentiin odottamaan ruokailua. Myöhemmin Ari kävi punnitsemassa kissakalan ja painoksi selvisi melkein 7,5 kiloa! Jos olisin tuon tiennyt niin pyydystämättä olisi jäänyt. Olipa hyvä etten tiennyt.

Ruman näköinen, mutta ei kalakaan nätti ole!.

Iltapäivän sukelluksella kissakalan pyynti jatkui. Tupa Kemi meni samalle paikalle pohjoiseen jatkuvan tien päähän, jossa Ari ja Jaana olivat sukeltaneet aikaisemmin päivällä. Tällä sukelluksella todettiin, että tarinat joissa kissakala hyökkää sukeltajan kimppuun, eivät ole valetta. Nimittäin tämän sukelluksen toista kissakalaa pyytäessämme ammuin sivuosuman kalaan joka rimpuili itsensä irti harppuunasta. Vaikka kuinka painoin harppuunan terällä kalaa pohjaan se pääsi irti ja tuli suu avoinna kohti. Ei auttanut kuin työntää kissakalan suuhun harppuunan terä ja itse harppuunaosa. Tässä vaiheessa hajosi Arin harppuuna.

Vinkiksi muille voin kertoa, että kissakala on pohjakala, jolla ei ole uimarakkoa. Se ei siis pääse pohjasta irti kovinkaan korkealle. Kun itse havaitsin, että nyt on tasapeli tai häviö lähellä, nousin itse ylöspäin vedessä. Koska Heikki ja Rampe olivat pohjalla muutaman metrin päässä, suunnisti vapautunut kissakala heitä kohti ja pian oli välivedessä räpylää ja miestä sikin sokin. Jäi varmaan turvallinen nousunopeus noudattamatta ja housupyykki oli valmis.
Tästä ei kuitenkaan lannistuttu vaan rikkinäisellä harppuunan terällä käytiin Heikin kanssa vielä kissakala pyytämässä. Se päätyi pataan tietenkin. En epäillyt hetkeäkään etteikö näin kävisi...

Täydennysjoukot saapuvat
Maanantain iltapäivällä saapuivat Sinikka ja Arto Laukslettaan. Enää ei paljoa puuttunutkaan kun Seppoa ja Kirsiä odotettiin saapuvaksi viimeisellä lautalla. Kirsi oli saanut pukeutumisohjeet hyvin tarkkaan. Punaista päälle ja Sepon kyytiin. Heidän saavuttuaan selvisi, että Seppo oli katsonut ensimmäisen kerran tietä siinä vaiheessa kun Kirsi oli laittanut päälleen takin, joka ei ollut punainen. Tosin näyttävän naislääkärin saapuminen paikalle aiheutti monenlaisten vammojen syntymistä ja tarkastamista. Rohkeimmat, jopa viilsivät puukolla sormeensa päästäkseen naisen kanssa samaan tilaan kahden kesken. Itse olin saanut tiedon reissuun osallistujista jo aikaisemmin ja hommannut kestovamman tätä varten. Kummallinen tämä miehinen luonto.

Heinäkuun neljäs aloitettiin sukelluspaikkojen tiedustelulla. Kävimme katsastamassa rantoja saaren pohjoispäässä, jossa tutustuimme paikalliseen alkuasukkaaseen. Mies paljastui melkoiseksi käiväräksi sukellushommissa. Seinällä oli diplomia jokaiselta maailman mereltä ja häneltä saatiin hyödyllistä tietoa. Esimerkiksi virtaus laskuveden aikaan saattaa yltyä jopa yhdeksään solmuun, jolloin sukeltaminen salmissa oli pois suljettu. Ensimmäinen sukellus päätettiin tehdä Arin ja Jaanan tiedustelemaan paikkaan saaren sisään tulevaan vuonoon. Ratkaisu osoittautui oikeaksi sillä näkyvyys oli hyvä ja kuvauskohteita löytyi veden alta lukuisia.

Hyvän ruuan jälkeen sukellettiin saaren luoteiskulmauksessa. Näkyvyys parani huomattavasti 15 metrin jälkeen syvemmälle päin mentäessä. Pohjalla Arto innostui kissakalan pyyntijutuista niin paljon, että päätti itsekin pyytää kissakalan tälle reissulle. Miehellä on kokemusta kissakalan pyynnistä enemmänkin, mutta kissakalan "ulkoiluttaminen" harppuunan päässä oli ennennäkemätön suoritus. Mukavana miehenä Arto päätti näyttää kissakalaa harppuunan päässä riittävän läheltä minulle ja Jannelle. Housupyykkiä tuli jälleen ja alusvaatevarasto hupeni pelottavaa vauhtia. Arto kuitenkin tappoi kissakalan ennen kuin kissakala Arton ja niin tämäkin kissakala menetti päänsä päätyen sukeltajien ruuaksi.
Tänä iltana otimme ehkä lasillisen kohtaamiemme kissakalojen muistolle.

Reise Reise
Aamu koitti ja taas sukeltamaan. Ensimmäinen sukellus oli samassa paikassa kuin eilisen päivän viimeinen. Lampaat olivat jälleen paikalla ennen meitä ja jäivät tuijottamaan toimintaa. Koko ajan tuntui kuin joku katselisi... Iltapäivän sukellukselle vaihdoimme paikkaa, joskaan emme kovin kauaksi. Ari oli seurannut vuorovesitaulukoita ja päätettiin mennä nousuveden ollessa korkeimmillaan salmeen, joka oli mantereen ja saaren välissä. Virtaa ei ollut oikeastaan lainkaan ja rannasta pohja syveni lähes pystysuoraan noin 15 metriin. Näkyvyys oli hyvän ja kiitettävän rajamailla. Rinne jatkui loivemmin syvemmälle ja jokainen pari sukelsi oma taitonsa ja kokemuksensa mielessään. Näin tuli katsastettua sekä syvät, että matalat alueet. Matka tuntui tässä vaiheessa juuri siltä kuin sen tuleekin tuntua.

Palvelu pelaa
Majoituksemme isäntäpari oli järjestänyt meille jopa kuivaushuoneen motellin alakertaan. Kun ensin yritimme kuivata sukellusvarusteita katoksen alla märässä ilmassa, mutta siihen tottuneina, yllätti Lauksletta Övernatting jo ties kuinka monetta kertaa. Alakertaan oli tuotu lämminilmapuhallin ja ei muuta kuin puvut sinne ja laite päälle. Palvelu pelasi. Samilla taisi olla menossa jo ties kuinka mones puku. Eihän Sekundalla mikään kestä. Oman kuivapukunsa tapaturmaisesti menetettyään, koitti Sami päälleen Ameriikan Matin pukua. Mansettihan se siitä räpsähti rikki ja Sami siirtyi seuraavaan. Isona miehenä Sami ei mahtunut kyseiseen pukuun ja oli pakotettu sukeltamaan omalla märkäpuvullaan. Puku oli kutistunut talven aikana muutaman kilon verran, mutta mahtui edelleen päälle. Voi pojat, kun tätä toimintaa oli jälleen hauska seurata.
Majoituksen takana kohosivat vuorenhuiput vaikka kuinka korkealle ja lumilänttejä oli vielä heinäkuun alkupäivänä nähtävillä parin sadan metrin korkeudessa. Eräänä kauniina päivänä illasta ruokailun jälkeen Kuningas käski lakeijoitaan hakemaan hänelle lunta. Miksi? No sitähän ei kysytä kun Kuningas komentaa. Ei muuta kuin matkaan vain. Hyvänä puolena tässä oli se, että komeita kuvia sai ylhäältä. Rinne kohosi jyrkässä kulmassa joten hikihän siinä tuli. Ylhäältä sai kokonaiskuvan kylästä ja lampaitakin saattoi laskea. Koska sormet loppuivat kesken, todettiin että niitä on paljon. Lampaiden paljouden syystä oli selvinnyt, että paikallinen lammasfarmari ei vienyt lampaitaan kauemmaksi kylästä kesän ajaksi, koska niitä on hankalampi sitten talven tullen saada takaisin vaan päästi ne kylän raitille touhuamaan. Ja voitte uskoa, että joka paikka oli täynnä lampaan p-skaa. Autolla ajaessa sen kylkiin ei roiskunut rapa vaan juurikin SE.

Rahattomien sukellussafari
6. päivä heinäkuuta oli pyhitetty veneretkelle. Paikallinen yrittäjä oli ostanut Suomesta itselleen veneen tarkoituksenaan kyydittää rahakkaita turisteja. Ensimmäiselle reissulle kelpasivat rahattomatkin, koska kyläläisten ajatuksena oli, että suomalaiseen veneeseen täytyy saada ensimmäiseksi suomalaiset asiakkaat. Kamoinemme astuimme laivaan ja laitoimme Busterin hinaukseen. Vaikka moottori oli ollut rikki, niin kukas muukaan kuin MacGyver oli käynyt hoitamassa homman. Jos mies tekee vaikka pellistä pallon, kyllä se pienellä metallinpalalla ja leathermanilla korjaa yhden perämoottorin.

Kävimme ensin sukeltamassa saaren eteläpäässä, jossa paikalla liikkuvan legendan mukaan on saksalainen sukellusvene sota-aikana upottanut jotain tavaraa. Kuten aina näillä reissuilla seuratessamme "varmoja tietoja" ei mitään löytynyt tälläkään kertaa. Pohjassa oli isoja siirtolohkareita joiden välistä pujottelimme. Kivistä kasvoi kelppiä, joten kyllähän niitä kesti katsella. Päätimme kuitenkin palata takaisin satamaan tankkaamaan pullot ja syömään. Majoituksemme emännät jatkoivat yllätyksillään ja toivat satamaan meille vasta paistettuja vohveleita, leivonnaisia ja kahvia.
Voiko palvelu enää paremmin pelata? Eipä juuri voi. Maksuakaan eivät olleet vailla vaan talo tarjosi.

Orizaba
Iltapäivälle seurasi ehkäpä reissun paras sukellus. Paikallisen sukeltajan vinkistä otimme suunnan joidenkin kilometrin päässä sijaitsevalle luodolle, jonka viereen on uponnut kaksi laivaa. Toinen oli rahtilaiva Orizaba, joka painui pohjaan kahden Euroopan remontin välisenä aikana. Toinen taas oli matalammalla oleva troolari Harrjan. Koska rahtilaiva oli syvemmällä, jakauduimme kahteen ryhmään. Näkyvyys hylyllä oli todella hyvä, jopa lähempänä kolmekymmentä metriä. Rahtilaiva oli katkennut keskeltä, mutta sen muodosta sai vielä selvää. Laivaan oli jäänyt kiinni trooleja ja niiden käyttö hylyn ympäristössä selvisi kun katsoi hylyn ympärillä uivia lukuisia isoja kalaparvia. Katselemista riitti hylkyä kierrettäessä. Etapissa jäimme ison kalaparven keskelle eikä sieltä ollut mikään kiire pois. Troolarin kohdallakin näkyvyys oli ollut loistava. Troolari itsessään oli pienempi, mutta katseltavaa oli kuulemma riittänyt.

koettelemus
Illan ohjelmaa oli suunniteltu alkuviikko. Majoituslaitoksen pihassa oli norjalaiseen tapaan iso sammio, jonka veden saattoi lämmittää puilla. Minulle ja Rampelle sattui pullojen tankkausvuoro iltaan. Näinpä jäimme samoin tein rantaan täyttämään pulloja kun muut menivät seuraamaan Arin ja Jaanan ruuan valmistusta ja lämmittämään vesisaavia kylpykuntoon. Kuningas antoi vielä käskyn pois lähtiessään, että pullojen tulee olla sitten täynnä. Viimeisiä litroja ei saanut nipistää vaikka pulloja oli paljon. Tähän asti voimassa oli ollut herrasmiessopimus, että ne jotka ovat ensimmäisinä syöneet, saapuvat vapauttamaan pullojen tankkaajat ruokailuun. Tälle illalle herrasmiessopimus sanottiin irti. Meidän istuessamme sateessa, onneksi katoksen suojassa, suunnittelivat muut kaikkea mahdollista meidän päämme menoksi.
Uwekin oli saapunut paikalle ja tuonut onneksi traileriin uuden vinssin rikkoontuneen tilalle. Pörsölä korjasi. Samalla Uwe oli tuonut printterin ja kameransa. Odotettavissa oli kuvallista kerrontaa illan päälle sillä yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kun se viimeinenkin pullo oli tankattu piripintaan eikä vaihtoa ollut saapunut, saimme kyydin takaisin majoitukseen paikallisen kalatehtaan johtajalta. Näitä kalatehtaan johtajia tuntui olevan enemmän kuin kalatehtaita koko saaressa. Kai kalatehtailla on monta johtajaa. Työntekijät olivat tuotu etelämpää päätellen ihonväristä. Taisimme nähdä yhden mustan lampaan isänkin kylällä.

Repe Sorsa astuu kehiin...
Tämän ystävällisen kyydin jälkeen saavuimme märkinä ja nälkäisinä majoitukseen. Positiivisena asiana mainittakoon, että Ari oli pitänyt puolemme ruuan suhteen ja saimme vatsamme täyteen erittäin hyvää ruokaa. Ohjelmaakin oli tosiaan järjestetty ja se oli mietitty viimeisen päälle. Tunsin puukon iskun selässäni havaitessani kuvan lautaseni vieressä. Täällä oli tosiaan syöty tukevasti, kylvetty hyvin ja suunniteltu tekemiset eikä saavuttu vapauttamaan pullon tankkaajia. Kuvasta selvisi täysin alkuillan tapahtumat. Tässä vaiheessa hajosi Koivusen itsetunto.
Syötyämme sain mennä kokoamaan itseäni pihalle lämmitettyyn sammioon. Paikka oli anniskelualuetta joten kylmää olutta sai tilaamalla. Rampekin saapui seuraksi ja välistä kävimme kylmässä purossa kastautumassa. Väliaikaohjelmaa huudeltiin ikkunasta monen äänen voimalla. Ei tämä nyt niin huonosti päättynyt, koska Kirsikin saapui alas vielä pitämään meille seuraa. Vaikka epäilen tämän tapahtuneen silkasta säälistä, on säälikin tunne ja minä olin saanut naisessa tunteen aikaiseksi! Raakkuminen ikkunasta jatkui edelleen. Haluan kuitenkin sanoa sinne Akujärven suuntaan, että ensimmäinen kerta on sattumaa, toinen kerta on vahinko ja kolmas kerta on avoin sodanjulistus. Tosin erästä minulle printattua kuvaa katsellessani mietin, että tosiaanko mies koittaa elvistellä purossa ja esiintyä naisille Repe Sorsa alushousut jalassa. Yrittäisit edes.
Vaikka monesti olemme olleet paikassa, jossa pihamaalla on ollut vastaavanlainen lämmitettävä vesisaavi, oli tämä ensimmäinen kerta kun sitä kokeiltiin. Suosittelen jatkossa tuleville sukupolville.

Haikeutta ilmassa
7. heinäkuuta oli viimeinen kokonainen päivä saarella, joka vietettiin sukelluksen merkeissä. Aamusta käytiin veden sataessa kalastusreissu aallonmurtajan vieressä. Vesi ei ollut rannasta lähdettäessä kovinkaan syvää eikä kampeloita ollut toivottua määrää. Ruokaa tuli niistäkin mitä pyydystettyä saatiin. Iltapäivän sukellus päätettiin tehdä makeassa vedessä. Näin saadaan sukelluskamat puhdistettua suolaisesta merivedestä. Saaren keskellä oli kahta kylää yhdistävän tien vieressä järvi, jonne vuorilta tuleva vesi valui. Järvestä lähti puro kohti merta. Tänne suunnistimme autoilla ja vesisateen yltyessä taivalsimme märkää ja liukasta rinnettä alas järveen. Löytyihän siitäkin järvestä vettä 15 metriä. Muuten paikkana se oli kuin kotimaiset järvet. Mutaa oli pohjassa paksu kerros ja näkyvyys kehnonlainen. Pitkään kuitenkin viihdyttiin, koska tiedettiin tämän olevan viimeinen sukellus.
Illasta käytiin tutustumassa kyläläisten grillikotaan joka oli kävelymatkan päässä. Paikalla oli taas lampaita muutamia, jotka olivat paikan sotkeneet. Arvaatte varmasti millä. Nähtiinpä merikotkapariskunta kivellä saatiin matkan loppuun vielä luontoelämyksiä.

Matkan onnistumiseen vaikutti olennaisesti majoituksen onnistuminen Lauksletta Övernattingissa. En voi kuin suositella. Huoneita oli yhden hengen huoneista aina neljän hengen huoneisiin. Keittiö oli riittävä ruuan valmistukseen, joskin uunin käytössä oli opettelemista. Pojat valmistivat makaronilaatikkoa monta tuntia. Tulipahan viimein valmista. Kuivaushuone oli järjestetty ja majoituksen pitäjät olivat ystävällisiä. Tämän lisäksi televisioon oli liitetty digiboksi joten saimme aamuisin katsella suomenkielisiä uutisia ja iltaisin tiukkoja panttivankidraamoja sekä naisjalkapalloilijoiden sopimusneuvotteluja. Sami varmaan muistaa kanavan numeron vieläkin.
Vaikka lähtöpäivänä ei mieli ollut korkeimmillaan, onnistui Seppo ilahduttamaan meitä kaikkia steppaamalla lampaan lannassa. Kiitän Seppoa piristyksestä.
Täältä jäi paljon kertomista muille, yksi valokuva, jolla saadaan säröjä yhteen avioliittoon sekä paljon hyviä sukelluksia. Ruoka vain parani loppuviikkoa kohden, mutta erityismaininta täytyy antaa Arille ja Jaanalle. Kun käyn Ivalossa, tulen teille syömään. Porukka oli hyvä ja mukaan saa tulla, sillä varmasti juttu on hauskempaa luettavaa kun on ollut mukana. Majoituksen, sukellusten ja ruuan tasosta kertoo se, että Kuningas antaa reissulle muuten viisi (******) tähteä!

Ensivuonna uudestaan.

-Jouni

Kuvia Arnoyan leiriltä 2006. Klikkaa kuvaa!

Aloitussivulle. / info-sivulle.